Riskien hallinta 

Katso myös

Riskienhallinta liittyy olennaisesti Metsä Groupin normaaliin liiketoiminnan suunnitteluun ja johtamiseen. Riskienhallinta on osa päivittäistä päätöksentekoa, toiminnan seurantaa ja sisäistä valvontaa, jolla edistetään ja varmistetaan asetettujen tavoitteiden saavuttaminen.

Liiketoiminnan johtaminen ja riskienhallinnan tehokas yhteensovittaminen perustuvat Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen vahvistamiin toimintaperiaatteisiin, joiden tarkoituksena on pitää riskienhallinnan kokonaisuus selkeänä, ymmärrettävänä sekä riittävän käytännönläheisenä. Riskeistä ja niiden kehityksestä raportoidaan säännöllisesti hallituksen tarkastusvaliokunnalle. Keskitetty riskienhallinta hoitaa myös Metsä Groupin vakuutuksien koordinoinnin ja kilpailuttamisen.
 
Riskienhallinnan keskeisin tavoite on tunnistaa ja arvioida ne riskit, uhat ja mahdollisuudet, joilla voi olla merkitystä sekä strategian toteuttamiseen että lyhyemmälle ja pitemmälle aikavälille asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Myös merkittävimpiin investointiehdotuksiin liitetään mukaan erillinen riskikartoitus.

Liiketoiminta-alueet arvioivat ja seuraavat säännöllisesti riskiympäristöä ja siinä tapahtuvia muutoksia osana vuosi- ja strategista suunnitteluaan. Tunnistetuista riskeistä ja niiden hallinnasta raportoidaan johdolle, tarkastusvaliokunnalle ja hallitukselle vähintään kaksi kertaa vuodessa. Liiketoimintariskeihin liittyy myös mahdollisuuksia, ja niitä voidaan hyödyntää sovittujen riskilimiittien puitteissa. Tietoisten riskinottopäätösten tulee aina perustua muun muassa riskinkantokyvyn ja voitto-/tappiopotentiaalin riittävään arviointiin.

Riskienhallinnan vastuut
Riskienhallinnan vastuut jaetaan Metsä Groupissa seuraavasti:

  • Hallitus on vastuussa Metsä Groupin riskienhallinnasta ja hyväksyy riskienhallintapolitiikan.
  • Tarkastusvaliokunta arvioi Metsä Groupin riskienhallinnan riittävyyden asianmukaisuuden ja keskeiset riskialueet ja tekee näiltä osin ehdotuksia hallitukselle.
  • Pääjohtaja ja johtoryhmä ovat vastuussa riskienhallintaperiaatteiden määrittämisestä ja käyttöönotosta. He myös vastaavat siitä, että riskit otetaan huomioon suunnitteluprosesseissa ja että riskeistä raportoidaan riittävällä ja asianmukaisella tavalla.
  • Konsernin riskienhallintajohtaja vastaa Metsä Groupin riskienhallintaprosessin kehittämisestä, koordinoinnista, riskiarvioinnin toteuttamisesta ja keskeisistä vakuutusratkaisuista.
  • Liiketoiminta-alueet ja tukitoiminnot tunnistavat ja arvioivat omien vastuualueidensa olennaiset riskit suunnitteluprosesseissaan, valmistautuvat niihin, ryhtyvät tarpeellisiin ennaltaehkäiseviin toimiin ja raportoivat riskeistä sovitulla tavalla.

Riskienhallintaprosessi
Riskienhallinnan tavoitteena on:

  • edistää ja varmistaa liiketoiminnalle asetettujen tavoitteiden saavuttamista,
  • varmistaa turvallinen ja häiriötön liiketoiminnan jatkuvuus kaikissa olosuhteissa sekä
  • optimoida Metsä Groupin kokonaisriskipositio.

Metsä Groupin riskienhallinnan keskeisiin elementteihin kuuluvat koko liiketoimintaa tukevan kokonaisvaltaisen riskienhallintaprosessin toteuttaminen, omaisuuden suojaaminen ja liiketoiminnan jatkuvuuden varmistaminen, Metsä Groupin turvallisuus ja sen jatkuva kehittäminen sekä kriisinhallinta, jatkuvuus- ja toipumissuunnitelmat. Riskienhallintapolitiikan ja -periaatteiden mukaisesti riittävä riskiarviointi on osa taloudellisesti tai muutoin merkittävien hankkeiden esiselvitys- ja toteutusvaiheita.

Riskienhallinnan tehtävänä on

  • varmistaa, että kaikkia henkilöstöön, asiakkaisiin, tuotteisiin, omaisuuteen, tietopääomaan,
  • julkisuuskuvaan, yhteiskuntavastuuseen ja toimintakykyyn vaikuttavia tunnistettuja riskejä hallitaan lain vaatimalla tavalla ja parhaiden tietojen sekä taloudellisten seikkojen perusteella,
  • varmistaa Metsä Groupille asetettujen päämäärien saavuttaminen,
  • täyttää sidosryhmien odotukset,
  • suojata omaisuutta ja varmistaa liiketoiminnan häiriötön jatkuvuus,
  • optimoida voitto- ja tappiomahdollisuuden suhde sekä
  • varmistaa Metsäliiton kokonaisriskiposition hallinta ja kokonaisriskien minimointi.

Metsä Groupin tiedossa olevat merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät on kuvattu hallituksen toimintakertomuksessa.

Tulosta
© 2010 Metsäliitto