Metsäteollisuus käyttää hankkimansa raaka-aineen tarkasti hyödyksi. Prosessien kehittämisen ansiosta vähemmästä raaka-ainemäärästä syntyy enemmän lopputuotetta ja ympäristövaikutukset pienenevät.
Tuotteemme eivät käytön jälkeenkään ole jätettä vaan uusien tuotteiden raaka-aineita. Paperituotteet kierrätetään tai poltetaan. Kun keräyspaperia ei enää voida kierrättää, hyödynnetään se energiana. Myös puuperäiset rakenteet sisältävät suuren määrän energiaa poltettavaksi, jos ne purettaessa eivät enää ole uudelleen käytettävissä. Melkein kaikki metsäteollisuuden sivutuotteet hyödynnetään jatkoprosesseissa. Esimerkiksi sahauksen rinnakkaistuotteena syntyvä hake käytetään sellun ja lastulevyn raaka-aineena. Sellutehtaan tuotantoprosessista saadaan puolestaan sivutuotteena sähköä ja lämpöä. Metsäteollisuus tuottaa Suomen uusiutuvasta energiasta noin 70 prosenttia. Puuenergiaksi käytetään muihin tuotteisiin soveltumattomia puun osia ja jalostuksen sivutuotteita.
Suurin osa sivutuotteista käytetään omilla tuotantolaitoksilla
Metsä Groupin tuotantolaitoksilla muodostuu vuosittain satoja tuhansia tonneja hyötykäyttökelpoisia sivutuotteita kuten kuitu- ja siistauslietettä eli kuitusavea, lento- ja pohjatuhkaa, viherlipeäsakkaa sekä meesaa. Kuitulietteistä merkittävä osa voidaan hyödyntää energiana syntypaikallaan.
Energiantuotantoon soveltumattomien sivutuotteiden merkittävin hyötykäyttötapa on omien kaatopaikkojen rakentamishankkeet. Sopivia käyttökohteita ovat muun muassa erilaiset muotoilutäytöt, kaatopaikkojen pinta- ja pohjarakenteet, jätealueilla sijaitsevat tie- ja kenttärakenteet sekä maa-ainesten stabiloinnit. Muita merkittäviä käyttökohteita ovat tehdasalueiden täyttö, pengerväylät ja kenttärakenteet.
Myös tehtaiden ulkopuolella on vanhojen kaatopaikkojen sulkemisessa käytetty kuitusavea suuria määriä. Lisäksi kaatopaikkarakenteissa voidaan käyttää lento- ja pohjatuhkia esimerkiksi esipeitto ja kaasunkeräyskerroksissa.
Teiden ja ympäristöjen rakentamisessa suuria mahdollisuuksia
Teollisuuden sivutuotteita käytetään esimerkiksi olemassa olevan tierakenteen stabiloimiseen yhdessä sementin tai kuonajauheen kanssa. Metsäautotieverkoston uusintainvestointi ja perusparantaminen tarjoaa noin 1 500 tonnin hyötykäyttömahdollisuuden per kunnostettava tiekilometri. Lisäksi sivutuotteita käytetään routaongelmien poistamiseen, tie-, katu- ja kenttärakenteiden suodatinkerroksissa, pengerrakenteissa, meluesteissä ja luiska-alueiden eroosiontorjunnassa.
Uusia hyötykäyttömahdollisuuksia tutkitaan jatkuvasti
”Metsä Group on ollut suomalaisen hyötykäytön eturintamassa 90-luvulta lähtien ja teollisuus onkin vähentänyt kaatopaikkajätteiden määrää kymmenen vuoden aikana yli 50 prosenttia,” kertoo Metsä Groupin ympäristöpäällikkö Ari-Pekka Heikkilä. ”Teollisuutemme sivutuotteita käytetään myös liikuntapaikkarakentamiseen, esimerkiksi latupohjiin, kuntopolkuihin ja rinteiden muotoiluihin. Lumilautailijoiden kookkaat hyppyrit voidaan helposti työstää muotoonsa sivutuotteilla, jolloin lumetuksen tarve talvella pienenee huomattavasti. Tehtaan ja lähialueiden kuntien yhteistyön lisääminen on asian edistämisessä avainasemassa.”