”Trainee-ohjelma on kovaa valuuttaa työmarkkinoilla.”
Tavoitteenani on ollut hakeutua aina haastavampiin ja hieman erilaisiin työtehtäviin. Osaltaan siinä on auttanut oma aktiivisuus ja kyvykkyys, mutta aina tarvitaan myös tuuria.
Työurani alkoi trainee-ohjelman kautta vuonna 2010. Metsä Group kiinnosti suomalaisena konsernina ja Metsä Board oli yhtiönä tuttu. Nykyinen toimenkuvani muotoutui vuoden mittaisen ohjelman aikana. Paperboard-liiketoimintaan tuli mielenkiintoisia projekteja, joihin tarvittiin tekijää.
Projektikoordinaattorina olen mukana liiketoiminnassa. Arvostan vaikutusmahdollisuuksia, työn merkityksellisyyttä, monipuolisuutta ja mahdollisuuksia edetä.
Sisällytämme koulutuksia henkilökohtaiseen kehitysohjelmaani esimieheni kanssa. Esimerkiksi viime syksynä kävin neuvottelutaidon kurssin. Parhaillaan jatkan saksan opintoja. Liiketoiminnassa pysyn kiinni seuraamalla myyntiraportteja ja alan julkaisuja. Haluan oppia lisää itse myyntityöstä, jonka parhaiten oppii ottamalla salkun käteen ja menemällä asiakkaan luo. Ehkä parin vuoden kuluttua teen töitä teknisenä myyjänä.
Mukavat työtoverit ja hyvä esimies ovat tärkeitä arjen työssä. Pääsen oppimaan uutta ja käytännön asiat ovat yksikössäni kunnossa. Harrastan kilpasuunnistusta SM-tasolla. Työmatkat pyöräilen vuoden ympäri.